maanantai 20. helmikuuta 2023

Nakkikeitto

 Nakkikeitto on hyvä viikon aloitusruoka. Siitä kun saa syödä ainakin pari-kolme kertaa.

Kokeilin Kivikylän alppi-joku nakki. Kypsä makkara.
Kylmänä maistettuna ei mitään sen kummempaa, ehkä vähän tiiviimpi rakenne kuin ihan perusnakissa.
Niinpä sitä piti pikkusen maustaa.
Paistoin palat voi-öljyssä, johon lisäsin kuivattua paprikaa.
Se antoi vähän väriä ja ehkä pikkusen makuakin.

Pata porisee

Hyvää perusruokaa.

Keittoon tarvitaan:
Perunaa 4-6 kpl
Juuriselleriä pala
Purjoa pätkä
2 porkkanaa
Laakerinlehti

Kärtsätään ensin juurekset voi-öljyseoksessa niin, että saavat vähän väriäkin.
Lisätään kasvislientä siten, että juurekset peittyy.
Sillä välin kun em. kypsyvät, paistetaan nakit.
Lisätään nakit loppuvaiheessa keittoon, kuitenkin niin, että ehtivät lämmetä ja antaa makua.
Lopuksi persilja tms.
Hyvä leipä kylkeen, niin muuta ei tarvita.

Lämmittäessä keitot paranee.

Tällä on hyvä jatkaa viikkoa.

Eulaalia


sunnuntai 12. helmikuuta 2023

Sesonkiruokaa - Blinit

 Ainakin edes kerran talvessa pitää blinit pöytään laittaa. Meillä tämä oli tämän talven ensimmäinen kerta, kun laitettiin blinipöytä valmiiksi. Onneksi saimme pari vierasta samaan pöytään. Se vietettiin pitkän kaavan mukaan.

Aluksi keväiset maljat
Niissä oli sitruunalla maustettua Giniä, Limoncelloa ja hedelmänektaria.
Kivan raikas drinkki.

Blinien kanssa oli kalaa eri muodoissa


Pippurimaustettua lohta, Rapu- sekä kylmäsavulohilisukkeet,
pilkottu punasipuli ja kurkkusalaatti sekä Tartar-kastike, joka oli ryyditetty kananmunalla.
Ruokajuomana olut ja valkoviini.
Ruokaryyppynä espanjalainen kuiva anislikööri.

Jälkiruokana riisivanukas vadelmakastikkeen kera.
Se unohtui kuvata.

Kahvit ja unelmatorttu

Illan päätteeksi lämpimät voileivät ja salaatti.

Ensin laitettiin öljy leivälle, sitten pilkottu metwursti, punasipuli, valkosipuli, sinihomejuusto, chilikastike, juustoraaste.
Näihin voi laittaa ihan mitä kaapista löytyy. Suosio on taattu, oli kokoonpano millanen tahansa.
Retroruokaa.


Kiva oli viettää aikaa ystävien kanssa syöden ja sopivasti virvokkeita nauttien.

Eulaalia




tiistai 7. helmikuuta 2023

Porkkana-linssikeitto

 Tuuli tuivertaa niin tuolla ulkona, joten lämmittävä keitto on enemmän kuin  paikallaan.

Niinpä tein porkkana-linssikeiton.


Keittoon tuli:
1 keltasipuli
2 valkosipulin kynttä
3-4 porkkanaa
1 tl kurkumaa
0,5 tl paprikajauhetta
tomaattipyrettä
suola, sokeri
Nämä kuullotetaan ensin öljyssä
Lisätään:
3 dl vettä - lisätään keiton kypsyessä tarpeen mukaan
2 dl punaisia linssejä
2 kpl  kasvisliemikuutio
Lopuksi 1,5 sitruunan mehu.

Hyvä, maukas keitto. vaikka ei lotrattukaan kermalla tms.

Eulaalia


Siirto toiseen blogiin

 Pitkän pähkäilyn päätteeksi olen tullut siihen tulokseen, että jatkan ruokapostauksia tuolla uuden blogissa, jossa siis asumme ja pidimme s...