tiistai 30. elokuuta 2022

Sämpylät

 Itse tehdyt sämpylät maistuvat niin hyviltä. Juuri uunista otetut, repimällä halkaistut ja pelkkä voi päällä. Aaa että!

Leipojansa näköiset, niin kuin pitääkin.


Tarvikkeet:

0,5 l vettä
1 tl kuivahiivaa (jota löytyy aina kaapista)
rouhaisu myllystä suolaa
1 rkl hunajaa
n. 8-10 dl jauhoja (riippuu vähän jauhoista) 
Käytin näihin sämpylöihin suunnilleen puolet noita kuvassa olevia puurohiutaleita, joista sai kivaa rouheutta sämpylöihin. Samalla myös makua.

Eulaalia


keskiviikko 24. elokuuta 2022

Värikäs kanapata

 Että joskus on tilanteita, jolloin tekee mieli oikein ärmättiä ruokaa. Vielä kun rakastaa tehdä yhdenpadan ruokia, niin sörsseli on selvä. Tehdään värikäs (karibialainen) kanapata.

Aineksia tulee melkoinen määrä, mutta älä anna sen hämätä. Loppumaku kruunaa vaivan.

Otin pakkasesta valmiit Luomunokka kanafileet, jotka olivat kevyesti savustetut.

Näitä on muuten kätevä käyttää, kun ne sopivat niin moneen eri ruokaan.

Lämmitin paistipannussa ensin voi-öljyseoksen. 
Siihen lisäsin  kuivattu chili, korianteri, inkivääri, paprika ja curry.

Toisessa padassa lämpiää kookoskerma. 
Mausteena  kuivattu paprika ja kurkuma.

Sitten kasvikset: sipuli, valkosipuli, kesäkurpitsa, porkkana, paprika.
Kun kasvikset ovat muhineet mausteseoksessa, lisätään kypsät kanan palat.
Jotta nämä saavat osansa mausteista.
Koko satsi lisätään kookoskermaseokseen.

Toki nämä voi yhdessä pannussa/padassa tehdä, mutta kahdella se käy kätevästi.
Lisätään kasvisliemi, kuutioidut perunat ja vähän myöhemmin punaiset linssit.
Pata saa muhia rauhassa noin tunnin. Tarkistetaan maku.
Koska oma sörsselini oli vähän löysää, joten lisäsin linssit, jotta seos sakeutuu.

Sairaan hyvää sörsseliä.
 Pehmeän tulista, todella maukasta!

Meillä tämä toimi ihan näin hyvän leivän kera.  Tämä on sopivaa viikonloppuruokaa, koska aikaa menee jonkin verran. Mutta samasta satsista syö useamman kerran.
Meikin syömme tuosta 3 eri ateriaa. Eli yhteensä 6 annosta.

Näitä ruokia voit säätää ihan vapaasti omaan ruokavalioosi/-makuusi sopivaksi.

Eulaalia





sunnuntai 21. elokuuta 2022

Lasagne

 Jauhelihakastike vol 3. Siis kolmas versio the jauhelihakastikkeesta. Yhdestä ja samasta 500 g:n paketista tehtyä. Kaksi henkilö on syönyt sitä jo perunan kanssa kastikkeena, sitten se löysi katuruoka-sämpylän väliin itsensä ja nyt tämä - lasagne. Kyllä kannattaa tehdä valmiiksi iso kastike - siitä saa monta eri versiota ruokaa - ja mikä parasta - ei mene mitään hukkaan mitään ja rahapussikin kiittää.

Koska meitä on vain kaksi syömässä, piti oikein miettiä, mihin vuokaan sen tällä kertaa teen. Yleensä teen tästäkin ison satsin ja osan pakastan tai sitten syöjiä on niin monta  ettei se siten kauaa kestä. Jauhelihakastikkeesta oli jo osa syöty, joten se saneli vähän ehtoja.

Löysin kaappien uumenista kivan matalan Arabia vuoan, jossa on vielä rottinki telinekin mukana. Kätevä nostaa pöydälle. Hurjan näköinenhän tämän kertaisesta lasagnesta tuli.


Liotan ensin lasagnelevyjä hetken vedessä. Siten ne on miellyttävämpiä käsitellä.
Enkä käytä vehnäjauho-juustokastiketta.
Teen mehukkuuden juustoilla. Tähän uppoaa kaikki juuston kannikat ja rippuset.
Myös raejuusto on kätevä, samoin juustoraaste.

Eilen kerätyistä kanttarelleista oli vielä saman verran käyttämättä kuin mitä risottoon meni.
Joten kanttikset pannulle, kosteus pois, lisätään nokare voita ja pyöräytetään kanttarellit siinä.
Aa että, maistuivat hyviltä lasagnessa. Antoivat myös kivaa rakennetta ruokaan.


Matala lättänä lasagne. Niin mun näköinen. Todella hyvä kahden hengen talouteen.
Tästä syödään kaksi eri kertaa.

Oli siis kerrassaan helppo tehdä tämän sunnuntain lounas. 
Hyvä ja maukas ruoka.

Ja muuten, nyt en jostain syystä pääse kommentoimaan... 

Eulaalia


Kanttarellirisotto

 Eilen aamulla lähdin korin kanssa metsään, ajatuksena tattirisotto. Onneksi meninkin eilen, tänään on sadepäivä. Mutta kuinkas kävikään - tatit vaihtui kanttarelleiksi. En nimittäin löytänyt tatin tattia, mutta onneksi metsä on antoisa. Jos ei yhtä löydy, toista löytyy. Jo pelkkä metsässä hortoilu on niin keholle kuin mielelle hyvää tekevää.


Iso koppa jonka pohjalla löydöt


Pyöräytin ensin sienet kuivalla pannulla, jotta niistä lähtevä kosteus haihtuu.
Sieniä oli vähän vajaa litra.


Kun sienet oli kuivahtaneet, otetaan sivuun pannulta.
Lisätään pannuun voi-öljy ja annetaan sen lämmitä.
Sitten lisätään 3 kpl salottisipulia, 2 valkosipulin kynttä.
Kun sipulit on kuullottuneet, lisätään  3 dl risotto riisiä. 
Sekoitellaan, että riisi pala pannuun ja kun se näyttää läpikuultavalta 
lisätään kasvilientä pienissä erissä. Annetaan rauhassa imeytyä ja taas lisätään nestettä.
Yleensä tätä lisäystä tehdään 2-4 kertaa. Riippuen annoksen koosta.
Lopuksi lisätään nokare voita ja sekoitetaan.
Risotto on mehevän kosteaa.


Annokseen lisätään parmesan juusto, jota meillä sitä juuri tällä hetkellä ei ollut. 
Siispä mustaleima emmental sai luvan kelvata. Vähän se oli kyllä venyvää....


Risottoa jäi, joten se odottaa jatkokäsittelyä jääkaapissa.
Voi olla, että se löytää tiensä jonkun pikku piiraan sisälle....



Eulaalia

perjantai 19. elokuuta 2022

Jauhelihakastikkeen toinen muoto

 Jauhelihakastike on kyllä paras keksintö sitten sähkölampun. Kun tekee kerralla kunnon jauhelihakastikkeen jääkaappiin, siitä on ilo moneen eri ateriaan. 

Tällä kertaa jauhelihakastike löysi tiensä katuruokaan.


Sämpylän väliin pikkelöityä kesäkurpitsaa, eilistä jauhelihakastiketta (kylmänä) 
avomaankurkku pitkänä suikaleena sekä suippopaprikaa.
Todella hyvä ja kirpakka


Kesäkurpitsa pikkelsiä tein tänään lisää, kun entinen satsi tuli jo syötyä.
Tarvikkeet:

1 kesäkupitsa (laitoin puolikkaan kun oli niin iso)
2 porkkanaa
2 varsisellerin vartta

Raastetaan em. kasvikset.

Lämmitä vesi kattilassa. Lisää  rouhaisu suolaa. Anna kiehahtaa, lisää kasvikset. Anna kiehahtaa.
Sen jälkeen siivilöi kasvikset ja laita puhtaaseen purkkiin.
Lisää puolikaan sitruunan mehu.

Laita kattilaan 2,5 dl vettä
2 dl sokeria
1 dl etikkaa
Kiehauta.
Kaada seos purkkiin, jossa kasvikset on.
Anna jäähtyä.
Säilytä jääkaapissa.

Säilyy jääkaapissa n. 1 kk.

Hyvä lisuke monenlaisiin ruokiin.

Eulaalia




keskiviikko 17. elokuuta 2022

Jauhelihakastike

 Tänään oli sadepäivä, niin teki mieli vähän tuhdimpaa ruokaa. Perussetti otettiin  käyttöön, mutta vähän muunnellulla twistillä. Siispä jauhelihakastike ja keitetyt perunat. 


Kastikkeeseen tuli 500 g Dexter-jauhelihaa
Tämä on huippuhyvää lihaa, jota saa REKO-jakelusta.
Tässä on rasvaakin alle 7 %


Koska tästä tuli sadepäivän iloisempi jauhelihakastike, 
niin kasvisten pilkkomisesta tekeminen alkaa.


Jauheliha paistui ensin mausteseoksessa, jossa oli 
chili, caram masala, kuivattu paprika ja korianteri.
Kun jauheliha on kunnolla! paistunut ruskeaksi, lisätään kasvikset.
Maustetaan suolalla ja mustapippurilla.


 Tässä kastikkeessa on porkkana, sipuli, valkosipuli, purjo ja herneet.
Lisätään myös kasvislientä niin, tuntuu kastikkeelta. Jos kastike jää liian löysäksi,
Maizena on oiva apu. Eikä tarvitse vehnäjauhojen kanssa lutrata.





Hyvää yksinkertaista ruokaa.
Kastiketta tuli niin paljon, että sitä jäi.
Saas nähdä, mitä siitä taas syntyy.


Tänään oli REKO-päivä.


Satsista löytyy mm. avomaankurkku, tomaatti, valkokaali, salottisipuli, suippopaprika,
hunaja ja persikka. 
Totta, kotimaisia persikoita.
Niitähän piti heti maistaa ja kyllä maku ja mehevyys oli sitä luokkaa, että ulkolaiset jää toiseksi. 
Todella hyviä!



Suippopaprikat oli komeita - 25 cm pitkiä.
Ja tuoreus....

Eulaalia



tiistai 16. elokuuta 2022

Helleruokaa

 Ei auttaisi valittaa. Vielä ne kylmät pakkasetkin tulee. 

Mutta kaikin keinoin on näitä hellepäiviä yritettävä helpottaa.

Tänään tein cazpacho keittoa. Vaikea nimi, mutta helppo tehdä. 

Superihana. Superhelppo.

Tarvikkeet:
3 avomaankurkkua, tavallinen kurkku käy myös
6 tomaattia
1 valkosipulin kynsi
2 porkkanaa
1 sellerin varsi
pala hunajamelonia
1/2 sitruunan mehu
vajaa 1/2 dl oliiviöljyä
suolaa rouhaisu myllystä
mustapippuria

Kaikki ainekset blenderiin tms. Kun seos on valmista, maistetaan.
Tässä oli kerralla kaikki kohdillaan.
Joten annostelu esim. juomalasiin ja annetaan maustua 2 tuntia jääkaapissa.

Tätä meillä tehdään uudelleen, tosin eri aineksista.
Todella virkistävä jääkaappikylmä keitto. 
Jätin keiton sen verran paksuksi, että se syötiin lusikalla.

Eulaalia


maanantai 15. elokuuta 2022

Pizzaa

 Huh-Hellettä! Tämmöisinä hellepäivinä pitää juoda paljon ja syödä suolaista.  Siitä syystä alkoikin tehdä mieli pizzaa. Se on myös hyvä syy tyhjentää jääkaappia. Yllättävää, miten sieltä saakin loihdittua mitä merkillisimpiä makuja.

Tässä melkein menossa uuniin


Pizzapohja:
1 prk maitorahkaa (iso purkki)
3 kananmunaa
ripaus leivinjauhetta
pari rouhaisua suolaa myllystä
n. 2  dl täysjyvävehnäjauhoa

Paistetaan ensin pohjaa n. 10-15 min uunissa.
Sen jälkeen lisätään  pohjalle ketsuppia, vinegretteä ja makeaa chilikastiketta

Sitten sen päälle:

Wigrenin kotimaista metwurstia 
1 valkohomejuusto
1 kpl punasipuli siivuina
2-3 tomaattia
2 isoa valkosipulin kynttä siivuina

Kaiken kukkuraksi juustoraaste sekä mausteet, oregano ja basilika.



Syötävän hyvää.

Jos haluat kysyä jostakin tässä blogissa olleesta tuotteesta tms. voit laittaa sähköpostia:
yksinkertaisestimaukasta@gmail.com 

Eulaalia

lauantai 13. elokuuta 2022

Parsakaalikeitto

 Kasvikset ovat juuri nyt parhaimmillaan, joten niitä kannattaa käyttää.

Kävin aamulla paikallisella torilla, ajatuksena valmistaa tälle päivää kyssäkaalikeitto, mutta kuinkas kävikään, ei ainuttakaan kyssäkaalia. Joten piti tehdä uusi suunnitelma. Hyvän näköisiä parsakaaleja oli, joten sen ympärille kokosin ainekset.


Suunnittelin ruokaisaa keittoa päiväksi, koska illalla menemme dinnerille.
Keitto on kevyttä ja hyvin sulavaa, joten mitään ähkyä siitä ei tule.
Kuvassa ainekset keittoon. Sipuleista käytin kaksi, samoin valkosipulista kaksi kynttä.

Niin kuin varmaan huomaat, keitossa on muutakin kuin parsakaalia. 
Yhdistämällä eri aineksia saadaan syötäviä keittoja.

Kuullotin ensin kasvikset voi-öljyseoksessa, johon lisäsin kuivattua paprikaa, savustettua chiliä sekä caram masalaa. Annoin mausteitten lämmetä, näin niistä saadaan täyteläinen makumaailma.

Kasvikset pyöritellään mausteseoksessa ja annetaan paistua n. 10 min.
Valkosipuli lisätään vasta paiston loppuvaiheessa, jotta siitä ei tule kitkerää.
Myös 2 taatelia löytyy keitosta. Ne kivasti pyöristää makuja ja antaa pientä makeutta.
Annetaan kasvisten kypsyä kunnolla pehmeäksi. Varsinkin parsakaalin kantaosat kestää vähän kauemmin kypsyä.

Kun kasvikset on soseutettu, lisätään cream fresh tuomaan hapokkuutta sekä puolikas puristettu lime.
Kourallinen juustoraastetta kokoaa keiton syötävämmäksi.
Annetaan rauhassa näiden sulautua keittoon.

 Parsakaalikeitto
Keiton päällä loraus oliiviöljyä ja pilkottua purjon vartta

Lisukkeena pienet karjalanpiirakat, jossa on ripaus voita ja juustonpala päällä sekä timjamia.

Tarvikkeet Parsakaalikeittoon:

6 perunaa (Siikli)
1 purjo
2 sipulia
2 valkosipulin kynttä
1 parsakaali 
Mausteet:  savustettu chili, paprika, caram masala, 2 taatelia, 2 kasviliemikuutiota, 
1 Cream Fresh
kourallinen juustoraastetta
0,5 limen mehu


Eulaalia




perjantai 12. elokuuta 2022

PerjantaiPyttis

 Meillä on usein perjantaisin Pyttispäivä. Kuin myös maanantai saattaa olla sellainen. Viikonlopulta usein jää jämiä, niin ne on hyvä koota uudeksi ruuaksi.

Edellisen päivän perunat löysi tiensä tähän pyttikseen. Lisäksi oli nakkipaketissa 2 vaivaista nakkia, nekin löytyy tästä ruuasta. Lisäksi sipuli ja paiston loppuvaiheessa lisätyt pari kananmunaa. Mausteeksi suolaa ja mustapippuria. Lopuksi lisätään sipulin löökit. Näin sipulikin tulee käytettyä lähes kokonaan. 


Yrtit meillä on käytössä tupakeittiön kaapin seinässä. Siinä on mm. rosmariini, salvia, mäkimeirami, oregano, pari oksaa persiljaa ja sitruunamelissa
Nipusta on kiva nyppiä ruokaan kuin ruokaan makuja.

Hyvää viikonloppua!

Eulaalia






torstai 11. elokuuta 2022

Kanasta on moneksi

 Kun ostan kanaa - siis broileria, mutta sanon sitä aina kanaksi - ostan sen luomuna. Menee oikein kylmän väreet, kun ajattelenkin isoja ja jotenkin täytetyn tuntuisia tehotuotantokanoja. Tämäkin tunne johtuu varmaan lapsuudesta - niin kuin kaikki yleensä -  äitini kasvatti aikanaan kanoja. Meillä lapsuuskodissa syötiin usein kanaa. Sen tiesi, mitä kana oli syönyt ja minkä makuista liha oli. Äiti itse kloppas - niin kuin hän itse nimitti tappamista -  ja nylki kanat, joten sitäkin on nähty. 

Ostan siis kanat aivan jostain muusta kuin kaupasta. Ostan REKOsta Luomunokalta. Sieltä saa ihania jopa koipia, joista on kiva säätää vaikka mitä ruokaa.

Maustan kanat tuoreena.
 Suola, vinegrette, sitruuna, valkosipuli, tomaatti, yrttejä kuten rosmariini on tuossa satsissa uuniin menossa.


Pikku kirsikkatomaatit on kivoja käyttää. Niistä tulee myös nestettä vuokaan.
Samoin sipulia kannattaa käyttää,  sekä maun että nesteen vuoksi.

Lämpimänä riivin lihat luista irti. Yllättävän paljon tulee lihasuikaletta haarukkaa apuna käyttäen. 
Niistä on helppo valmistaa keittoa, laatikkoa, kastiketta tms.
Osan lihoista pakastan kerta-annoksina pakkaseen, jotta ovat siellä valmiina seuraavaa ruokahetkeä varten. Ja taas edullista, kun kerralla tekee enemmän.


Kana-ohra-linssi-kasvisvuoka.
Ohraryynit ovat kivan maukkaita ja ruokaisia. Usein lisään huuhdottuja linssejä sekaan. Kasvikset tuovat omaan makumaailmaansa tähän laatikkoon. Porkkana, sipuli, valkosipuli. Myös esim. pensaspapu sopii hyvin tähän laatikkoon. Liemenä kasvisliemi ja purkillinen kermaa.

Eulaalia



keskiviikko 10. elokuuta 2022

Aamiainen

 Aamiainen on päivän tärkein ruokailu. Monipuolinen aamiainen antaa potkua päivään ja pitää nälän loitolla - pitkään. Aamiaiseen kannattaa satsata tai ainakin antaa sille pienen pieni ajatus, mitä se voisi olla. Illalla voi jo tehdä valmisteluja, jos aamulla tulee kiire, se helpottaa. Kun syö muutamana aamuna kunnolla, siitä tulee rutiini. Toisto, toisto, toisto....

Aamulla on hyvä syödä kuituja. Siihen paras apuri on puuro. Puuroissa on runsaasti vaihteluita, ettei joka aamu tarvitse sitä kaurapuuroa syödä. Tosin kaurapuuroonkin voi lisätä esim, kanelia ja fariinisokeria tai voita ja kanelia, marjoja, kiisseliä,  johan saa puuron laulamaan. 

Puuron teon voi aloittaa jo illalla. Laitetaan kattilaan vesi ja hiutaleet, sekoitetaan ja laitetaan kansi tms, päälle. Ja mikä parasta, lopusta puuroa voi pyöräyttää sämpylöitä. Puurostakaan ei jää mitään hukkaan.

Spelttipuuro ja mustikkakiisseli

Aamupuuro sämpylät. Ei ne niin täydellisen näköisiä tarvitse olla,
 maku on pääasia.

Puuro mansikkakiisseli

 
Vaihteeksi voi syödä jugurttia. Meillä käytetään Arlan maustamattomia jugurtteja. 
Ne ovat valmiiksi niin ihanan pehmeän makuisia, ettei paljoa lisäystä kaipaa.
Jugurttiin voi lisätä erilaisia marjoja, joita pakastimesta löytyy.
Tai hilloja.

Tässä saskatoon hillo



Aamuisin voi juoda smootheja. Niihin on hyvä lisätä siemeniä, marjoja tms.
Pohjana voi käyttää jugurttia, mehua, vettä tms.

Mustikkashoothie

Piimä pohjainen smoothie

Mansikka smoothie

Leipä sopii aamuihin

Munakas ainekset

Munakas on täyttävää aamiaisruokaa. 
Siihen voi kätkeä ainakin sipulia ja jos on jotain kinkun rippeitä, 
niin ne sopivat myös hyvin. Niin kuin myös sienet.

Raikas juoma myös aamuihin. Ei kuitenkaan limpparia.

Sitruunamelissajuoma.
 Eli ihan niin omenajuoma, valmistus on helppo.

Raparperijuoma tuo mieleen kesän, vaikka olisikin talvi.

Kahvin kanssa lopuksi pitää olla (ainakin minun mielestä) jotain pientä makeaa.

Pikkiriikkinen pulla kruunaa aamun.
Jos pulla on isompi, se puolitetaan.


Syökää hyvin!

Eulaalia


Siirto toiseen blogiin

 Pitkän pähkäilyn päätteeksi olen tullut siihen tulokseen, että jatkan ruokapostauksia tuolla uuden blogissa, jossa siis asumme ja pidimme s...