tiistai 27. kesäkuuta 2023

Helppoa kesäruokaa

 Juhannus oli ja meni. Tosi vauhdikkaasti menikin, kun oli omaa porukkaa koolla. Kiva oli pelata ulkona ja nauttia kesäruuasta. Olin suunnitellut mahdollisimman helpon ruokailun, mutta kuitenkin itse tehdyn.

Vieraat tulivat eri aikaan, niin tein suolaiset leivät ensin heille.
Kylmäsavu-kananmunaleivät ja skagenleivät.

Makea vaihtoehto - hedelmäplatter. 
Tästä riitti kivasti naposteltavaa.

Juhannusaaton kattaus. Tuoretta, raikasta, grillattua.
Sisällä oli noutopöytä mutta söimme ulkona kanukkamajassa.
Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty. 

Maukasta kesää!
Eulaalia


perjantai 16. kesäkuuta 2023

Kesäruokaa

 Kesä on täällä. Nyt ei muuta kuin grillit kuumaksi ja ulos syömään.

Meillä one menossa makkaroitten testaus menossa. Ostimme Lidlistä kahta eri grillimakkaraa, toinen oli pinaatti-feta maustettua ja toinen pekoni-paahdettu sipuli. Molemmat olivat todella maukkaita ja hyvin grillissä käyttäytyviä makkaroita. Toisten makkaroiden kanssa oli punakaali-lisuke ja toisen kaikista lopuista tehdyt pihvit.

Eli näihin pihveihin tuli pohjaksi the porkkanakeitto, johon lisäsin vielä eiliset haudutetut kaalit sekä valko-sinihomejuustoa. Pari kananmunaa, loraus kermaa ja vehnä tms jauhoja pari desiä.

Lettupannu tursuaa ja pursuaa. 
Laitoin vähän liian paljon aineksia yhteen pihviin, kun alussa rasvan osuus on suurin. Käytän tässä valurautapannussa vain ensimmäiseen varviin voi-öljyä, loput paistokset  menee sillä samalla rasvalla.

Isäntä grillasi makkarat ja tein vielä Cream Freshistä yrttisen soosin.

Vihreyden keskellä syötiin.
Kyllä maistui!

Eulaalia




Porkkanakeitto

 Joskus, mutta harvoin, tulee tilanne, että meiltä ei löydy perunaa eikä kananmunia. Nyt sellainen oli ja piti keksiä ruokaa. Odotin nimittäin seuraavaa REKO-päivää, siksi meni vähän tiukalle. Olihan sentään porkkanoita. Niistä tein keiton. Kuullotin ensin voi-öljyseoksessa, jossa oli chiliä,  porkkananpalat ja valkosipulin kynnet. Lisäsin myös tähän sörsseliin noin desin riisiä.  Riisi tekee keitosta ihanan kermaisen, vaikkei kermaa tipan tippaa olekaan.

Sitten vaan kasvisliemi ja keitetään kasvikset kypsiksi. Sitten surautus jollakin laitteella, maistaminen ja keitto on valmis. 

Hyvä, maukas leipä kylkeen, niin vatsa täyttyy.

Hyvin vähistäkin aineista saa onnistuneita keitoksia.
Arvaapa, mistä tämä keiton loppu löysi tiensä!?

Eulaalia


Siirto toiseen blogiin

 Pitkän pähkäilyn päätteeksi olen tullut siihen tulokseen, että jatkan ruokapostauksia tuolla uuden blogissa, jossa siis asumme ja pidimme s...