Näytetään tekstit, joissa on tunniste lihapullat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste lihapullat. Näytä kaikki tekstit

tiistai 28. maaliskuuta 2023

Yhden astian ruokaa - lihapullat ja perunaviipaleet

 Tänään meillä on urakoitu ruokaa. Isäntäkin jo sanoi, että on teollisuuskeittiöpäivä.

Eilen illalla tuli otettua kilon paketti Dexter-jauhelihaa sulamaan. Samalla otin myös sika-nautajauhelihaa, koska sitä on hyvä sekoittaa tuon vähärasvaisen jauhelihan sekaan. Pakkasesta löytyi myös valmiita kypsiä perunaviipaleita, jotka otettiin myös sulamaan. Ruokaa on siis hyvä suunnitella etukäteen. Yhden päivän kun urakoi - on siinä moneksi päiväksi ruokaa. Osan voi toki pakastaa.

Yksi valmistuvista oli tämä lihapullat ja perunaviipaleet.
Yksi ja sama vuoka, missä ruoka valmistui.
Tästä kaksi ihmistä syö pari-kolme kertaa.

Lisää satsiruokaa tulossa myöhemmin

Eulaalia


keskiviikko 25. tammikuuta 2023

Lihapullat

 Ai että, perusruoka maistui hyvältä. Itse tehdyt lihapullat ja perunamuusi.

                           Lihapullat oli valmiina pakkasessa, joten pientä oikaisua tässä ruuassa.

Innostuin tekemään lihapullia, kun ostin tässä joku päivä valmiita mutta kuitenkin kotitekoisia, jotka oli vaalean kalvakoita eikä maistunut miltään. Ei sitten yhtään miltään. Niinpä otin Dexter-jauhelihaa ja siihen vähän nauta-sikajauhelihaa. Dexter kun on niin vähärasvaista. Sekaan muutama valkosipulin kynsi, kananmuna, suola ja mustapippuri ja ripaus korppujauhoa. Soosin tein kasviliemeen ja lorautin kunnon lorauksen omatekemää tomaattikastiketta joukkoon. Jösses, kun siitä tulikin hyvää. Perunamuusi, puolukkahillo ja salaatti kylkeen.

Ei ruuan tarvitse sen kummallisempaa olla, kun on hyvät raaka-aineet.

Eulaalia


maanantai 19. syyskuuta 2022

Testissä lihapullat

 Joskus pitää ruokailussakin vähän oikaista ja silloin tulee avuksi kaupan tarjonta. 

Tartuin kaupassa snellmanin lihapulliin. 

Paketin avauksessa tulikin hyvä tuoksu. Ei niin teollinen kuin joskus jossain muussa kokeilussa.

Meillä oli siis lihapullia ja itse tehtyä perunamuusia. Aahh.. todellista lohturuokaa!

Tein soosin lihapulliin ja se oli ihan perussettiä.  Pilkoin sipulin, kuullotin, lisäsin vettä ja kasviliemikuutiosta puolet. Annetaan kiehua hiljaisesti vartin verran.
Sitten maustetaan ja saostetaan. Makeaa chilikastiketta, loraus kermaa, yrttisuolaa.
Saostus Maizenalla.
Lisukkeena mustaherukkahyytelöä, kun en viitsinyt/ehtinyt kaivaa puolukkahilloa esille.
Kastike oli kiva lisä lihapullille ja antoivat varmaan niillekin vähän lisämakua.
Miellyttävän makuiset lihapullat kuitenkin olivat. 
Menivät meillä jatkoon.

Meillä virisi keskustelu perunamuusista. Koska viimeksi ollaan syöt ravintolassa perunamuusia?
Ovatko ranskikset jyränneet perunamuusin?

Eulaalia




Siirto toiseen blogiin

 Pitkän pähkäilyn päätteeksi olen tullut siihen tulokseen, että jatkan ruokapostauksia tuolla uuden blogissa, jossa siis asumme ja pidimme s...