perjantai 10. marraskuuta 2023

Ruusukaali paistos

 Olen kasvattanut mm. ruusukaalia kasvihuoneessa ja huomannut epävarman sadon. Mutta, eilen siellä käydessäni huomansinkin ruusukaalit, jotka olivat "kypsyneet" Wau! Nehän näköjään tarvitseekin pitkän kypsymisajan. Lisää pieniä poikaisia on tulossa, jos vaan ilmat suosii.

Niinpä tein sitten ruusukaalipaistoksen.

Freesasin ruusukaalit ensin sipulin ja valkosipulin kanssa.
Lisäsin myös seesamin siemeniä pannulle.
Maustoin suolalla, punapippurilla ja vinegretellä

Paistos menossa uuniin.
Laitoin pohjalle ruusukaalisörsselin ja taittelin päälle ilmakuivattua kinkkua.
Sekä sinihomejuustoa
Kermasta ja cream freshistä, kananmuna ja suola sekä pippuri ja juustoraaste tuli päällimmäiseksi.
Lopuksi salvian lehdet.

Valmis paistos.

Pohjan tein itse.

2,5  dl ruisjauhoja
0,5 dl vehnäjauhoja
ripaus suolaa
n. 1 dl oliiviöljyä
0,5 dl Parmensan juustoa

Aineet sekoitetaan ja annetaan tekeytyä jääkaapissa noin puoli tuntia.

Tuli muuten kerta kaikkiaan rapsakka pohja!

Hyvä ja maukas oli koko paistos.

Eulaalia


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Siirto toiseen blogiin

 Pitkän pähkäilyn päätteeksi olen tullut siihen tulokseen, että jatkan ruokapostauksia tuolla uuden blogissa, jossa siis asumme ja pidimme s...